Alcobaçan luostari

Aihe Alcobaçan luostari on aihe, joka on herättänyt kiinnostusta ja keskustelua ajan mittaan. Alkuperäistään lähtien Alcobaçan luostari on kiinnittänyt niin tutkijoiden, asiantuntijoiden kuin harrastajienkin huomion. Seuraavassa artikkelissa tutkimme yksityiskohtaisesti Alcobaçan luostari:n tärkeimpiä näkökohtia ja käsittelemme sen merkitystä, kehitystä ja vaikutuksia eri alueilla. Kattavan analyysin avulla pyrimme tarjoamaan kattavan näkemyksen Alcobaçan luostari:stä tarkoituksenamme valaista sen vaikutusta nyky-yhteiskuntaan. Epäilemättä Alcobaçan luostari on aihe, joka ansaitsee perusteellisen tutkimuksen, ja tämän artikkelin avulla pyrimme tekemään juuri sen.
Alcobaçan luostari

Santa Maria d'Alcobaçan luostari (port. Mosteiro de Alcobaça) on luostari Alcobaçan kunnassa, Leirian piirissä Keski-Portugalissa. Portugalin kuningas Alfonso I perusti sen 1100-luvulla. Se on kuulunut sisterssiläiseen luostarijärjestöön vuodesta 1178. Sen pyhäkkö on Portugalin suurin kirkko.

Alcobaçan munkkiluostari liitettiin vuonna 1989 Unescon maailmanperintöluetteloon. Siitä tuli kuudes Portugalissa sijaitseva maailmanperintökohde. Luostari on huolellisesti rakennettu, tyyliltään goottilainen rakennus. Tämän tyylin edustajana se on maan vanhin ja merkitykseltään sen rinnalle nousee vain Coimbran Pyhän ristin luostari. Rakennuksen poikkilaivassa on noin 30 metrin päässä toisistaan kuningas Pietari I ja hänen rakastajattarensa Inês de Castron enkelipatsaiden ympäröimät haudat. Rakastavaisten tarina päättyi Inêksen murhaamiseen Pietarin isän Alfonso IV:n käskystä vuonna 1355. Kuninkaaksi noustuaan Pedro määräsi rakennettavaksi hautamuistomerkin Inêkselle ja itselleen. Napoleonin sotien aikaan 1811 ranskalaissotilaat tärvelivät muistomerkkiä etsiessään luostarin aarteita.lähde?

Luostarin niin sanottu hiljaisuuden ristikäytävä on arkkitehtoninen mestariteos, tyyliltään hillityn sopusointuinen. Sen on teettänyt kuningas Dinis I 1300-luvun alussa. Luostarin keittiön valtavat takkajärjestelmät ovat 1700-luvulta. Keittiöjärjestelmään kuului myös juokseva vesi, joka saatiin ohjaamalla joen vettä kanavan avulla luostarin sisätiloihin.

Lähteet

  1. a b Neil Schlecht: Lissabon matkaopas, s. 74–75. Suomentanut Irmeli Järnefelt. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2705-2.
  2. Lissabon matkaopas. Berlitz 2002. ISBN 951-31-2705-2 s. 75

Aiheesta muualla