Dentaali

Tässä artikkelissa perehdymme Dentaali:n jännittävään maailmaan ja tutkimme sen alkuperää, pääpiirteitä ja merkitystä nykyään. Dentaali:llä on alusta lähtien tähän päivään asti ollut keskeinen rooli useilla eri aloilla ja se on herättänyt kiinnostusta niin asiantuntijoiden kuin harrastajienkin keskuudessa. Näillä linjoilla perehdymme sen moniin puoliin ja käsittelemme sekä sen vaikutuksia yhteiskuntaan että sen kehitystä ajan myötä. Epäilemättä Dentaali on edelleen jännittävän tutkimuksen ja keskustelun aihe, ja tässä artikkelissa yritämme valaista sen kohokohtia.

Dentaali on äänne, jota tuotettaessa kieli koskettaa hampaita (lat. dentes). Suomen kielessä dentaalisena ääntyy ensisijaisesti klusiili /t/ sekä sen yhteydessä esiintyessään myös lateraali /l/ (esim. kalteva) ja nasaali /n/ (esim. kanto). Tavallisesti /l/ ja /n/ (ja monissa muissa kielissä myös /t/) ääntyvät kuitenkin alveolaarisina, niin että kieli koskettaa hampaiden sijasta hammasvallia.

Ainoat dentaalit, joille kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa on osoitettu erityinen symboli, ovat soinniton ja soinnillinen frikatiivipari (esim. engl. think /θɪŋk/) ja (esim. engl. this /ðɪs/). Muiden äänteiden kohdalla dentaalisuus voidaan tarvittaessa merkitä lisäämällä kirjaimeen tarkkeeksi niin sanottu alapuolinen silta: . Unicode-merkistöön sisältyy tätä varten erityinen yhdistyvä tarke (U+032A, engl. combining bridge below).

Katso myös

Lähteet

  • Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1.

Viitteet

  1. a b Wiik, s. 30–31.