Jumalansynnyttäjä

Tässä artikkelissa aiomme tutkia Jumalansynnyttäjä:tä, aihetta, joka on herättänyt paljon kiinnostusta viime vuosina. Jumalansynnyttäjä on kiinnittänyt kaiken ikäisten ihmisten huomion eri puolilla maailmaa sen vaikutuksista yhteiskuntaan ja sen vaikutuksiin populaarikulttuuriin. Kun siirrymme 2000-luvulle, Jumalansynnyttäjä:stä on tullut keskustelujen ja keskustelujen keskipiste eri aloilla politiikasta tieteeseen. Tämän artikkelin avulla pyrimme analysoimaan perusteellisesti Jumalansynnyttäjä:n eri näkökohtia ja ymmärtämään sen merkityksen nykyään.
Ikonitaiteessa kirjaimet ΜΡ ΘΥ viittaavat Theotokos-nimitykseen.

Jumalansynnyttäjä (kreik. Θεοτόκος, Theotokos) on kristillisissä kirkoissa käytetty nimitys Neitsyt Marialle. Jumalansynnyttäjä on yksinkertaistava käännös, sillä Theotokos-termin merkityksessä on Jumalan synnyttämisen lisäksi kohdussa kantamiseen viittaavaa vivahdetta. Termiä on käännetty myös muotoon Jumalan äiti, mikä on yleistä läntisissä kielissä.

Theotokos-termin varhaishistoriaan liittyy epäselvyyksiä, mutta sitä on mahdollisesti käytetty jo 100-luvun alkupuolella. Epävarman tiedon mukaan myös Origenes ja hänen aikalaisensa Dionysios Aleksandrialainen käyttivät termiä. Varmaa tietoa nimityksen käytöstä on 310-luvulta lähtien. 300-luvun alussa termi näyttää olleen vakiintuneessa käytössä. Nimitys jumalansynnyttäjä virallistettiin Efesoksen 3. ekumeenisessa kirkolliskokouksessa vuonna 431. Termillä haluttiin korostaa, että Kristus oli yhtä aikaa Jumala ja ihminen ja että nämä Kristuksen kaksi luontoa kuuluivat yhdessä Pyhään Kolminaisuuteen.

Nimityksen hyväksyvät useimmat kristilliset kirkkokunnat, mutta erityisen yleisesti käytössä se on ortodoksisessa kirkossa.

Lähteet

  1. Kristus ja Neitsyt Maria ikoneissa www.oph.fi. Viitattu 12.3.2024.
  2. a b Seppälä, Serafim: Elämän äiti: Neitsyt Maria varhaiskristillisessä teologiassa, s. 82–83. Maahenki, 2010. ISBN 978-952-5652-87-1.
  3. Seppälä, Serafim: Elämän äiti: Neitsyt Maria varhaiskristillisessä teologiassa, s. 114. Maahenki, 2010. ISBN 978-952-5652-87-1.

Katso myös

Aiheesta muualla